top of page

22.3.-2.4. Biota of the Misantropocene

  • 2 päivää sitten
  • 1 min käytetty lukemiseen


Biota of the Misanthropocene


Avajaiset 21.3. 18-21

Aukioloajat:

Ti - Su 13-18


Heräsin hirveästä painajaisesta, olin kaksijalkainen olento kahdella yläraajalla. Yritin kaivaa itseni maan alle, mutta se tuntui niin väärältä. Tunsin tukehtuvani, kuin maa itse olisi hylännyt minut. Tunsin olevani nälkäinen, aivan kuin jokin vieras vaisto olisi ottanut minusta vallan, jokin minkä olin unohtanut mutta joka oli aina ollut jossain syvällä juurissani. Söin kaiken ympäriltäni kunnes jäljellä ei ollut enään mitään, mutta olin edelleen nälkäinen. Olin niin yksin, kaikki oli poissa ja pian myös minä katoaisin.


Voiko kasvillisuus kokea traumaa? Ovatko kasvit unohtaneet meidät vai olemmeko jättäneet pysyvän epigeneettisen muiston olemassaolostamme? Onko ihmiskunnan katoamisesta kulunut niin kauan, että kasvit ovat alkaneet nostalgisiksi unohtaen aiheuttamamme vahingot ja iloiten muistosta yhdessäolostamme menneisyydessä?


Näissä teoksissa käsittelemme post humanistista maailmaa ja käännämme katseemme kohti tulevaisuutta jossa kasvillisuus toimii maailman uutena protagonistina.

Vaikka ihmiset ovat jo kauan sitten kadonneet maailmasta, poissaolomme loistaa tekojemme ja taakse jättämiemme jälkien kautta. Perintömme maailmalle toimii todisteena virheistämme.


Antamalla kasvillisuudelle antropomorfisen luonteen mahdollistamme tilaisuuden nähdä tuskan, trauman ja tuhon jotka olemme lajina ympäristöllemme aiheuttaneet. Suuntaamme nykyisen ihmiskeskeisen maailmankuvamme kohti jotain, joka tunnistaa ettemme ole irrallisia ympäristöstämme ja päinvastoin.


Elämme antroposeenikautta ja on aika hyväksyä se tosiasia, että luontoa minkä tunnemme ei tulevaisuudessa enään ole olemassa. Ajatus luonnostamme jonakin kestävänä ja muuttumattomana ei tulisi olla enään relevantti. Tämä näkökulma oikeuttaa jatkuvaa tuhoa ja sellaisenaan se on haastettava ja muutettava.


Peter Ahlskog (s. 2001), Jesper Vainionpää (s. 2001), Thomas Lavastre (s. 1999) ja Anton Salmi (s. 2002) työskentelevät kaikki pääasiassa maalauksen parissa.

 
 
 

Kommentit


bottom of page